Niiskuneiti sai toimia mallina, kun kuvasin kummitytölle menevää karkkikauluria. Hyvin onnistui poseeraamaan, vaikka vähän tuiman näköisenä tosin :D

Kaulurin ohje on suurin piirtein kopioitu yhdestä blogista (ja en todellakaan muista mistä, koska sinne johti jonkinmoisen pitkä polku..). Eli neuloin ensin sukkapuikoilla joustinneuletta suljettuna ja sen jälkeen läpät konttikuviolla, että pysyisivät paremmin suorana. Reunoihin virkkasin koristukseksi saman reunuksen jonka olin tehnyt myös bambuliinoihin (viittaus kirjaan löytyy aikaisemmasta postauksesta). Lankoina käytin erilaisten vauvalankojen jämiä ja kirjavaa Nalle-lankaa. Koristukseksi lisäsin vielä kiinni silitettävän kimaltelevaisen perhosen.

Jännityksellä jään odottamaan mitä saaja kaulurista pitää..

P.S Jostain syystä kuva on tällä kertaa iso.. ;)